COVID-19

Seuraamme aktiivisesti virallisia ohjeistuksia Covid-19-epidemiaan liittyen ja olemme tehostaneet toimintatapojamme.

Sekä THL, että monet vastaavat viranomaiset ympäri maailmaa ovat yhtä mieltä siitä, ettei virus leviä uimavedessä. Lisäksi tavallisesta uimavedestä poiketen meillä vesi puhdistetaan jokaisen asiakkaan jälkeen. Käytämme puhdistukseen moninkertaista suodatusta, UV-valoa ja vetyperoksidia. Lisäksi vetemme suolapitoisuus on lähes 35%. Kellunta-altaiden erittäin suolainen vesi on hyvin epäsuotuisa elintila mikrobeille ja viruksille.

Vaikka kellutamme ihmisiä luottavaisin mielin, ei poikkeustila ole ohi. Otimme käyttöön uusia toimintatapoja ja käytäntöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman turvallinen kelluntakokemus asiakkaillemme ja koronavapaa työpaikka tietysti myös meille itsellemme. Tiloissamme on helppo pitää riittävät etäisyydet, mutta saat meiltä halutessasi myös kasvomaskin heti tullessasi.

Kuten normaalistikin, molemmille toimipisteillemme mahtuu kolme ihmistä kerrallaan kellumaan. Kellunnan jälkeen voi edelleen jäädä olohuoneeseemme nauttimaan kellunnan jälkihehkusta, mutta kiinnitämme erityistä huomiota riittävien turvavälien säilyttämiseen.

Jotta tiloissamme olisi kerrallaan mahdollisimman vähän ihmisiä, pyydämme, että tulet paikalle noin 5-15 minuuttia ennen kelluntasi alkua, mutta et tuota aiemmin.

Mikäli olet tulossa ensimmäistä kertaa kellumaan, on alla yksityiskohtaisempi kuvaus siitä, miten käynti meillä etenee. Vastaamme toki mielellämme myös kaikkiin kysymyksiin, joita mieleesi juolahtaa.

Tervetuloa kellumaan!

Miten käynti Float Kalliolla tai Float Roballa etenee

Jotta tiloissamme olisi kerrallaan mahdollisimman vähän ihmisiä, pyydämme, että tulet paikalle 5-15 minuuttia ennen kelluntasi alkua, mutta et tuota aiemmin.

Tullessasi meille sisään, pyydämme sinua ihan ensin pesemään kätesi. Esittelemme sinulle tilat ja ohjaamme odottamaan olohuonetilaamme. Olohuoneemme Kalliossa on kooltaan noin 27m2 ja Roballa 50m2, joten turvallinen etäisyys on mahdollista säilyttää tiloissamme. Huolehdimme jatkuvasti siitä, ettei ihmisiä ole kerralla liikaa missään tiloissamme.

Ensikertalaisten ohjeistuksen itse kellunnan suhteen teemme pääasiassa olohuonetiloissamme turvaetäisyydet säilyttäen. Ohjaamme sinut yksityiseen huoneeseesi, jossa kellunta-allas sijaitsee. Annamme vielä tarvittavat ohjeet itse huoneessa ja jätämme sinut kellumaan.

Kaikissa tiloissamme, kuten myös kellunta-altaissamme, on koneellinen ilmastointi, joten ilma pääsee vaihtumaan asiakkaiden välissä hyvin. Jokaisen asiakkaan välissä tilamme desinfioidaan, kelluntatiloihin ja kosketuspintoihin erityishuomiota kiinnittäen.

Kaikissa wc-tiloissamme on liiketunnistimella toimivat hanat, ja kelluntahuoneiden valot toimivat liiketunnistimella. Olemmekin pyrkineet parhaamme mukaan minimoimaan tarpeesi koskettaa mitään pintoja tai katkaisimia.

Kellunnan jälkeen voit jäädä viettämään aikaa olohuonetilaamme. Normaalisti olohuoneessamme voi viettää niin pitkään aikaa, kuin haluaa, mutta varaudu nyt siihen, että voimme joutua pyytämään sinua poistumaan ennen uusien asiakkaiden saapumista.

Muutamia käytännön ohjeita ja huomioita

– Jos sinulla on mitään Covid-19-tartuntaan viittaavia oireita tai altistuksia, ethän tule kellumaan. Jos sinulla todetaan Covid-19 tartunta meillä käynnin jälkeen (max. 2 viikkoa), pyydämme ilmoittamaan siitä meille.

– Mikäli joudut perumaan aikasi sinulla ilmenneiden Covid-19-oireiden johdosta tai siksi, että epäilet altistuneesi virukselle, emme veloita peruutuksesta maksua vaikka se tehtäisiin viime hetkellä.

– Saat meiltä halutessasi kasvomaskin heti saavuttuasi.

-Emme kättele ja pyydämme sinua pesemään kätesi heti kun olet tullut meille sisään.

– Halutessasi saat meiltä kellunnan jälkeen mukaasi take away teen tai kahvin.