Palautuminen

Mitä jos hetken vain hengittäisit?

Arkemme on usein aika raskasta sekä mielellemme, että kehollemme. Vaikka yhä harvempi tekee fyysisesti raskasta työtä, vaatii työpäivä silti veronsa. Tietokoneen ääressä vietettyjen tuntien myötä hartiat ja selkä ovat jumissa. Aivot tekevät raskasta työtä koko päivän ja yrittävät pysyä keskittyneenä jatkuvien aistiärsykkeiden tulvassa. Kotonakaan lepoa ei aina saa, vaan lasten harrastukset tai kotityöt vaativat aikaa ja energiaa pitkälle iltaan. Nekin hetket, joina lepo olisi mahdollista, kuluvat usein ruutujen äärellä.

Vaadimme aivoiltamme ja keholtamme paljon, eikä täydetkään unet riitä aina palauttamaan päivän rasitteista. Kellunta tarjoaa keholle ja mielelle luontevan ja mukavan tavan palautua ja rauhoittua. Kun ei ole mitään aistiärsykkeitä, joihin reagoida, on helppo vain keskittyä hengittämään. Kellunnassa aivot siirtyvät unen ja valveillaolon väliseen tilaan, jossa ns. alfa-aaltojen tuotanto aktivoituu.

Erityisen tärkeää mielen palautuminen on niille, joiden työ tai muu päivittäinen toiminta vaatii luovuutta. Karlstadin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin kellunnan lisäävän yksilön kykyä luovaan ongelmanratkaisuun. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka ongelmien ratkaisuun käytetty aika ei kellunnan myötä juurikaan lyhentynyt, kasvoi ratkaisujen omaperäisyys huomattavasti.

Kelluessa keho katoaa vähitellen lämpimään suolaveteen, ajatusten virta hidastuu ja mieli rauhoittuu vain olemaan. Kun mieltämme ei enää täytä sinkoilevat ajatukset, voi se löytää uusia ja odottamattomia yhteyksiä asioiden väliltä ja siten luovia ratkaisuja ongelmiin. Tämän on huomannut myös moni meidän asiakkaamme – kellunnan jälkeen ajatukset ovat selkeytyneet ja uusia ideoita tulee mieleen.

Kellunta ei tietenkään ole ainoa keino arjen rasitteista palautumiseen. Kävely metsässä, tai hieronnassa käyminen ovat oikein hyviä tapoja rentoutua. Mikään muu rentoutumistapa ei kuitenkaan tarjoa yhtä syvällistä kehon ja mielen rentoutumista ja rauhoittumista.