Yrityksille

Yrityksille ja yhteisöille

Nopeatempoisuuden aiheuttama stressi ja jatkuvan oppimisen vaatimus. Teknologian aiheuttama informaatiotulva ja alituinen tavoitettavissa oleminen. Arki, jossa digitaaliset väylät pommittavat aisteja, ja joka kuormittaa mielen.

Ei ihme jos keskittymiskyky kärsii ja unettomuus vaivaa. Välillä on vaikea löytää aikaa rauhoittumiselle ja palautumiselle. 

Floatin kelluntakeskukset ovat digiajan kaupunkikylpylöitä. Meille tullaan joskus hoidollisista syistä, joskus vain viihtymään ja nauttimaan – usein kyse on kuitenkin jonkinlaisesta yhdistelmästä näitä.

Kellunta-allas on valolta ja ääneltä suojattu, parivuoteen kokoinen tila, jonka pohjalla on erittäin suolaista, kelluttavaa vettä. Sekä vesi että ilma lämmitetään vastaamaan ihon pintalämpötilaa. Veteen käydään makaamaan ja etsitään hyvä asento. Kellunnan aikana ei kuule, näe tai tunne mitään. Aivot pääsevät lepäämään tavalla, jota ei muualla voi saavuttaa.

Kellunta on kuin hierontaa, mutta aivoille.

Vaikutukset

Kellunta on ollut olemassa hoitomuotona jo pian 70-vuotta. Vertaisarvioiduissa tutkimuksissa kellunnasta on osoitettu olevan hyötyä muun muassa urheilijoiden palautumisessa, kroonisen kivun, stressin, burn-outin, ahdistuksen ja masennuksen hoidon tukena, sekä luovan ongelmanratkaisukyvyn lisäämisessä. 

Kliinisesti todettujen hyötyjen lisäksi kellunta on saavuttanut globaalia suosiota ainutlaatuisena tapana rentoutua, hoitaa stressiä, rauhoittua ja viettää hetki omaa aikaa. 

Lue lisää kellunnasta

Kelluntoja työntekijälle tai asiakkaille? Rentouttava tiimipäivä? Pyydä tarjous

Lähetä meille tarjouspyyntö ja vastaamme vielä samana päivänä. Voimme myös soittaa sinulle ja vastata puhelimitse kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin