Olet ehkä kuullut meidän tai jonkun muun puhuvan kellunnasta aistideprivaationa. Kun rentoutuskellunta keksittiin 1950-luvulla, tätä termiä käytettiin yleisesti. Mekin puhumme kyllä silloin tällöin aistideprivaatiosta tai aistiärsykkeettömyydestä, mutta nämä ovat vähän vanhentuneita termejä.
Kelluessa ei kuule mitään, näe mitään, eikä oikein tuntoaistikaan saa mitään ärsykkeitä käsittelyyn. Haju ja makuaistikin saavat altaassa levätä. Eli näiden viiden aistin osalta kyse tosiaan on aistiärsykkeettömyydestä tai aistilevosta – ellei sitten valitse pitää valoja ja musiikkia päällä kellunnan ajan. Mutta näiden perusaistien lisäksi meillä ihmisillä on monia muitakin aisteja – joidenkin mukaan meillä on jopa 53 eri aistia!
Rentoutuskellunnan osalta näistä eri aisteista tärkeimpiä ovat interoseptio ja proprioseptio. Interoseption avulla aistimme kehon elinten toimintaa – sydämen lyöntejä, hengitystä, kylläisyyden tunnetta ja kehollisia tunteita. Proprioseption avulla taas aistimme kehon asentoja, lihasten jännitystilaa ja liikettä.
Nämä aistikokemukset jäävät usein kaiken hälinän ja välkkyvien valojen jalkoihin – mutta kehon sisäisen tilan aistiminen on todella tärkeää.
Viime vuosina kelluntaa on tutkittu erityisen paljon mielenterveydellisten ongelmien hoidossa. Hyviä tuloksia on saatu ainakin ahdistuksen, masennuksen ja post-traumaattisen stressin hoitoon liittyen. Viimeisimmässä alan tutkimuksessa selvitettiin kellunnan soveltuvuutta syömishäiriöstä (Anorexia Nervosa) kärsivien hoidossa.
Kellunnan havaittiin helpottavan syömishäiriöistä kärsivien ahdistusta. Tämä ei toki aiempien tutkimustulosten perusteella yllätä. Kiinnostavampaa sen sijaan oli tutkimuksessa saadut viitteet kellunnan positiivisesta vaikutuksesta vääristyneeseen kehonkuvaan.
Kehoyhteyden vahvistuminen, josta myös kellunnan kliinisessä tutkimuksessa puhutaan, on olennaisena vaikutusmekanismina kellunnan hyödylle esimerkiksi syömishäiriöiden hoidossa. Kun aivot eivät joudu käsittelemään ulkoa tulevaa informaatiota, huomio kääntyy kehon sisäisiin tuntemuksiin, eli interoseption ja proprioseption tuottamaan aisti-informaatioon.
Toimijuuden lähde on aisti, jota tutkijat kutsuvat interoseptioksi. Se tarkoittaa tietoisuutta elimistön sisäisestä tilasta. Mitä paremmin olemme siitä tietoisia, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on hallita omaa elämäämme. Sen tietäminen, mitä tunnemme, on ensimmäinen askel kohti sen tietämistä, miksi mitäkin tunnemme. Jos tiedostamme sisäisen ja ulkoisen ympäristön jatkuvat muutokset, voimme tehdä jotakin hallitaksemme niitä. Se ei kuitenkaan onnistu, ellei vartiotorni eli mediaalinen etuotsalohko opi havaitsemaan kehon sisäisiä tapahtumia. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen vahvista mediaalista otsalohkoa, joten se on traumasta toipumisen kulmakivi.
Suositussa kirjassaan Jäljet kehossa Bessel van der Kolk kirjoittaa interoseption merkityksestä tietoisen läsnäolon kokemukselle ja traumasta paranemisessa.
Interoseptio osallistuu myös allostaattiseen, eli ympäristön muutoksiin valmistautuvaan kehon säätelyyn. Siksi interoseptiolla on kytkös myös ympäristön havaitsemiseen. Interoseptiivinen aivoverkosto näyttäisi käsittelevän erityisesti ärsykkeiden merkittävyyttä yksilölle. Allostaattisen interoseptiivisen säätelyn idea on avannut uuden näkökulman ahdistus-, masennus- ja syömishäiriöihin. Niitä voidaan selittää interoseptiivisen säätelyn puutteilla. Psykologia 03/2020
Lisää voit lukea vaikkapa täältä tai täältä.
Tervetuloa siis vahvistamaan kehoyhteyttä kelluen!
-FLOAT-