Rentoutuskellunta hoivaa ja vähentää stressiä
Vaikka itse stressin kokemus on psykologinen, siihen liittyy sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Stressin syitä voivat olla esimerkiksi alituinen kiire, sopimaton tai liiallinen työ, jatkuva melu, liiallinen vastuu, perheongelmat tai äkilliset elämänmuutokset. Jatkuva stressi aiheuttaa monenlaisia oireita ja pitkittyessään stressi voi olla vaarallista terveydelle. Stressi on myös moniulotteinen käsite: haitallisen stressin lisäksi stressi voi olla myönteistä ja myönteinen stressi on sopivissa määrin hyödyllistä. Se esimerkiksi laittaa mielen ja kropan liikkeelle ja parantaa työmuistia. Myönteinen stressi on kuitenkin myös kuluttavaa ja vaatii vastapainokseen lepoa ja vapaa-aikaa.
Rentoutuskellunta vähentää stressiä, sillä se minimoi kaikki ulkoiset ärsykkeet. Kun aivot eivät joudu käsittelemään ulkoa tulevaa informaatiota, mieli rauhoittuu. Lisäksi kelluttavan veden painottomuudessa mitään pieniä tukilihaksiakaan ei tarvita kehon kannatteluun. Toista kellunta-altaan kaltaista paikkaa on ainakin toistaiseksi nykymaailmassa vaikea löytää. Kellunta-allas on rauhoittava ja turvallinen ympäristö, jonka suojassa arkipäivän murheet voi hetkeksi unohtaa ja laittaa sivuun. Altaassa saa luvan kanssa levätä, olla tavoittamattomissa ja keskittyä omaan hyvinvointiinsa.
Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että rentoutuskellunta vähentää stressin fyysisiä vaikutuksia. Aiempien tutkimusten perusteella tehdystä meta-analyysistä selviää, että kellunta alentaa verenpainetta ja vähentää kortisolin määrää. Korkea kortisolin määrä liitetään usein pitkittyneeseen stressitilaan ja kohonneeseen riskiin sairastua kroonisiin sairauksiin.
Parasta kellunnassa on tietysti se, että rentouden tunne ei jää altaaseen. Erään ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kellunnan positiiviset vaikutukset, kuten vähentynyt stressi ja masennus, jatkuivat neljä kuukautta 12:sta säännöllisen session jälkeen.
Toisessa tutkimuksessa, jossa yhdistettiin kellunta ja psykoterapia, kellunnan todettiin huomattavasti vaikuttaneen tuloksiin. Osallistujat raportoivat hoidon tuottaneen kokemuksen läsnäolosta, syvän rentoutumisen tunteen sekä stressin ja fyysisen kivun vähenemisen. Vaikutukset kestivät usean päivän ajan.
Lähteet
Kjellgren A., Lyden F. & Norlander T. – Sensory Isolation in Flotation Tanks: Altered States of Consciousness and Effects on Well-being
Van Dierendonck D. & Te Nijenhuis J. – Flotation restricted environmental stimulation therapy (REST) as a stress-management tool: A meta-analysis
Bood S.Å., Sundequist U., Kjellgren A. & Norlander T. – Eliciting the relaxation response with the help of flotation-rest (restricted environmental stimulation technique) in patients with stress-related ailments
Buhrkall H., Kjellgren A. & Norlander T. – Psychotherapeutic Treatment in Combination with Relaxation in a Flotation Tank: Effects on “Burn-Out Syndrome”